Sosiaalialan ammattilaisten yritys Lohjalta
Tukari Oy on vuonna 2016 perustettu yritys, joka tarjoaa sosiaalialan avohuollon palveluita. Yrityksemme kotipaikka on Lohjalla, mutta toimintamme ulottuu koko Uudellemaalle. Toimitilamme sijaitsevat Lohjalla sekä Vantaalla.
Yrityksemme taustalla on vahva sosiaalialan osaaminen
Palvelemme erityisesti kuntia, kaupunkeja ja kuntayhtymiä, joiden vastuulla on tarjota lastensuojelun ja sosiaalialan palveluita. Olemme julkisen sektorin vastuullinen kumppani, joka suhtautuu työhönsä intohimoisesti: kumppanina teemme joka päivä parhaamme lasten ja perheiden hyvinvoinnin parantamiseksi. Arvojamme ovat: avoimuus, ammatillisuus, pysyvyys ja luotettavuus.
Kasvava määrä henkilökuntaa
Yrityksemme on lähtenyt liikkeelle toiminimellä jo aiemmin työskennelleiden sosiaalialan työntekijöiden yhteenliittymänä. Nykyisin työllistämme jo reilut 20 työntekijää, josta noin kolme neljäsosaa on vakituisesti palveluksessamme. Tarjoamme myös tuntitöitä alan osaajille.
Yrityksemme laajenee jatkuvasti. Etsimmekin koko ajan uusia sosiaalialan osaajia tarttumaan vastuullisiin ja mielenkiintoisiin sosiaalialan avohuollon tehtäviin eri puolilla Uuttamaata.
Työyhteisö, jossa henkilökunta viihtyy!
Tarjoamme itsenäisiä, vaihtelevia ja välillä erittäin vaativiakin työtehtäviä sosiaalialan ammattilaisille. Koulutusnimikkeitämme ovat muun muassa sosionomi, yhteisöpedagogi, sairaanhoitaja sekä sosiaalityöntekijä. Vastapainoksi työlle tarjoamme hyvän työyhteisön tuen ja mahdollisuuden kehittyä jatkuvasti alan osaajana. Meillä työntekijät pääsevät vaikuttamaan suoraan työn sisältöön. Arvostamme kehittämishalua ja tuemme työntekijöitä opinnoissa ja kehittymistavoitteissa. Tarjoamme myös hyvät työhyvinvointiedut, sillä työssä jaksaminen on meille tärkeää!
Etsitkö töitä? Tutustu avoimiin työpaikkoihimme eri puolilla Uuttamaata. Kerromme mielellämme lisää tarjolla olevista tehtävistä.